maanantai 3. helmikuuta 2014

Vegaanista valmisruokaa vol. 5

Testasin aiemmin Zestin vegaanista pestoa ja totesin sen jollain ihmeen mittarilla 3/5:ksi. Ehkä mulla oli ollut liian pitkä tauko pestopastan kanssa?
Nyt löysin Kampin Ruohonjuuresta La Selvan vegaanisen peston. Tää on sitä itseään!

Samalla voisin myös vähän selkeyttää näitä arvosteluperiaatteitani. Tuntuu että olen jatkuvasti eri mieltä itseni kanssa, ja joudun siksi koko ajan muuttelemaan lukujani. 

1. piste: Säilyvyys. 

Voiko (avaamatonta) tuotetta säilyttää jonkin aikaa kaapissa, vai vaatiiko se kylmäsäilytyksen?

2. piste: Valmistus.

Vaatiiko tuote lämmittämistä monimutkaisempia valmisteluita? Tästä osiosta voi saada täyden pisteen myös, jos valmistus on nopea - alle 15 minuuttia. Pastaruokakin voi siis periaatteessa saada tämän pisteen.

3. piste: Kelpaavuus ateriaksi sellaisenaan & ruokaisuus

Onko kyseessä pelkkä lisuke, vai koko ateria? Tässä kategoriassa on lavea harmaa alue, sillä vaikka jokin asia olisi periaatteessa ruokalaji sellaisenaan, sen täyttävyys saattaa olla olematon ja laskea pisteitä.  

4. ja 5. piste: Maku, ja maku (+ alaviitteenä "luonteenomaisuus".)

Maun täytyy olla suurin vaikuttaja, siksi sille suurempi pisteellinen liikkumavara. Kategoriassa huomioidaan kuitenkin myös luonteenomaisuus; jos tuote ei maistu sille mille sen pitäisi, pisteet laskevat.


Pestopasta, otto 2


La Selvan pestokastike osoittautui erinomaiseksi.
Koostumus oli hyvän öljyinen ja sekoittui pastaan tasaisesti jättämättä murumaisia kikkareita, kuten Zestin pesto"kastike" teki. (Joka ei muuten ollut kastiketta nähnytkään.)

Maku oli mielestäni autenttinen. Vittu kun en ikinä saa mitään ajallaan ulos, niin olen jo vähän unohtanut, että oliko tää mun mielestä kuitenkin snadisti liian yrttistä? Basilikan aromi oli ainakin voimakas. 

Kuvassa annoksen päälle on murusteltu oluthiivahiutaleita ja auringonkukansiemeniä, mutta menee myös klassisesti pelkiltään. 

4,5 / 5
 

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Vegaanista valmisruokaa vol. 4

Äääp, perse perse perse. Kuukauden hiljaisuus heti uuden vuoden alusta, check. Jos joku luottaa tähän blogiin mitä tulee vegaanisiin valmisruokiin, niin aika ankealta varmasti näyttää. 

Mutkun mutkun. Viivoanissa ei ollut sitä herkuinta purkkia viime käynnillä, niin ei sitten niistä viitsinyt vielä mitään kirjoittaa. Sen sijaan voisin jatkaa edellisten postausten linjaa ja kirjoittaa enenevän epämääräisesti joistain muista syömistäni asioista..


Viininlehtikääryleet



Viininlehtikääryleet on hyviä. Tai no, ne eivät maistu paljon miltään. Syön kaksi joulupöydässä ja vaikka vauhkoan liikuttuneena, että ihanaa, viininlehtikääryleitä, en silti muista koko ruokaa loppuvuonna. 
Paitsi, jos kaapista löytyy ylimääräinen purkki. Kuten jo sata kertaa mainittu, vauva työllistää välillä siten, että mihinkään gurmeeseen ei ole aikaa. Silloin avaamaton purkki jotain semivaivatonta saattaa kelvata lounaaksi vaikka ihan sellaisenaankin. Viininlehtikääryleistä ei kyllä tähän ole.Kieriteltyään tumman myrkynvihreät rullat vessapaperissa (poistaa vihreän, limaisen öljyn, daa) ne voi kyllä popsia kylmiltään ja olla vähemmän nälkäinen, mutta mikään elämys se ei ole. 

3 / 5

Falafelit valmisjauheesta

1. 


Bauck Hofin Falafelmix tarttui käteeni joko Ruohonjuuresta tai Punnitse ja Säästästä. Paketin kansi ei houkutellut - ottamani valokuva imartelee sitä. Oikeasti pullat ovat kuvassa raa'an ja kuivan näköisiä. Mutta hinta oli edullinen, ja päätin, että kyllä me näistä hyviä saadaan. 
Ei saatu, ainakaan mun mielestä. O:n mielestä näitä "pystyi syömään".

Taikina sekoitettiin kiehuvasta vedestä ja jauhopussista, turvotettiin, pyöriteltiin palloiksi ja paistettiin runsaassa öljyssä. (Olisikohan tullut parempia uppopaistamalla?) Pullat tarttuivat runsaasta öljystä huolimatta pannuun kiinni, ja jäivät hajoavan kuiviksi. Koostumus oli korppujauhomainen ja maku mitäänsanomaton. Väri jäi vaaleaksi, sillä uloin kerros jäi paistoöljyyn murumaiseksi mönjäksi. Seuraavana päivänä söin pari pullaa lautaselta jääkaapista, ja olivat edelleen huonoja. En siis suosittele! Jätä tämä paketti kauppaan!
Toki tässä tarvitsi nähdä vähemmän vaivaa kuin jos tekisi oikeasti falafelejä (olen tehnyt, joten tiedän) mutta lopputuloskin oli sitten vastaavasti heikompi. Nähdyn vaivan ja saavutetun lopputuloksen suhde oli itse asiassa niin paska, että ei kantsi vaivautuu.

1,5 / 5

2. 


Alfez Falafelmix löytyi Punnitse ja Säästästä. Valmistelut hoituivat muuten samaan tapaan kuin edellisessä, paitsi että lisätty vesi oli kylmää ja pullat uppopaistettiin. Niin ja sekin ero tässä oli, että nämä olivat oikeasti ihan ok hyviä, kaikilla mittareilla. Pinnasta tuli kauniin ruskea kiitos frittauksen, ja sisus oli silti mehevä ja maukas. (Siis maukas ollakseen tehty jauhoseoksesta.) Omaan makuuni koostumus oli liian hienojakoinen, näissä ei ollut mitään pureskeltavaa. Jauhopalloja.

Vähän miinusta myös siitä, että valmistuksessa on melkoinen duuni. Mun mielestä ei voida puhua valmisruoasta, jos se pitää uppopaistaa. Jos aion nähdä uppopaistamisen vaivan, on mielekkäämpää tehdä pullataikina alusta alkaen itse, niin saa työstään maksimaalisen hyödyn.

Näistä kahdesta valmisfalafeljauheesta tämä oli silti kirkkaasti parempi.
Mm! Ostin samaa kamaa nyt uudestaan ja pakkaus oli muuttunut! Nyt falafelit ovatkin libanonilaistyylisiä ja aseteltu kansikuvassa kahden pitaleivän sisään. 

2,5 / 5



tiistai 31. joulukuuta 2013

Pullavinkki joulunjälkeiseen elämään


Jos tahtoo torttuhillonjämistä eroon helpoimmalla mahdollisella tavalla, kannattaa leipoa pullaa. (Tai kolmanneksi helpoimmalla. Helpointa olisi syödä hillo tai heittää se pois ja toisiksi helpointa varmaan tehdä lisää tähtitorttuja.)
Nopeinta on tehdä pikkupullaan kuoppa ja lusikoida siihen nokare hilloa. Eivät jää ne puolityhjät purkit jääkaappiin pyörimään. En juuri pidä luumuhillosta, joten en halunnut sitä korvapuusteihin. Aprikoosi- tai omenakanelihillo (/marmeladi) sopii mielestäni erinomaisesti. Sekoita siis sama määrä rasvaa, sokeria ja hilloa ja levitä tasaisesti kaulitulle taikinalle. Ripottele päälle halutessasi kanelia ja mantelilastuja. Rullaa kiinni ja leikkaa sopiviksi kiekoiksi pellille.  Kyllähän jokainen nyt osaa korvapuusteja tehdä?



Itse voitelen pullat siirapin ja veden seoksella. Se antaa hiukan väriä, mutta valitettavasti raesokeri saattaa imeä sen itseensä ja värjääntyä. 
 

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Vegaanista valmisruokaa vol. 3

Näillä eväillä ei kyllä pitkälle pötkitä, mutta lämpimän välipalan kaipuussa.. 


 

Vermisellinuudelit (levällä)

 

Kyseiset instant-nuudelit osoittautuivat valmiin mausteseoksen osalta syömäkelvottomiksi. Normaalisti joisin liemen aterian päätteeksi, mutta tällä kertaa en äklön suolaisuuden takia kyennyt. Ruoka oli pettymys.
Annoksen päällä kelluva levä on Dulsea, Punnitse ja Säästästä. Ohjeistus kuului vain; pese levä ja liota sitä pari kolme minuuttia, kunnes se on pehmennyt syömäkelpoiseksi. Suositeltavat määrät ovat mahdollisesti korkean jodipitoisuuden takia pieniä, vain 5 grammaa / viikko. Onneksi pussissa on hyvä sulkumekanismi. 

2,5 / 5



Misokeitto


En ole koskaan ennen syönyt misokeittoa. Lämmin kuppi -tyyppinen pussikeittoratkaisu löytyi Ruohonjuuren valmisruokaosastolta, eikä varmaankaan vastaa parasta mahdollista kokemusta ruokalajista. Netistä lueskelin, että normaalisti keittoon lisätään kauden vihanneksia.
Maku oli leväinen, multainen ja suolainen. Maistui kasvisliemelle. Lisäksi keitossa kellui levänpaloja ja pieniä tofukuutioita (joita O luuli leiväksi ja totesi, että nämä krutongit ovat aika huonoja.) 
Wakame-levää (josta liemi on tehty) kuvaillaan erittäin ravinteikkaaksi, mutta kymmenen gramman pussista tehty keitto vie nähdäkseni nälän yhtä tehokkaasti kuin sama määrä kuumaa vettä. Kuitenkin jos pitäisi valita jonkun vegaanisen Lämmin kuppi -vaihtoehdon ja tämän väliltä, valitsisin tämän.

2 / 5

maanantai 9. joulukuuta 2013

Vegaanista valmisruokaa vol. 2

Kävin porilaisen ystävän kanssa kahvilla. Se oli summannut edellisen valmisruokapostauksen ja vauvameiningin ja tulkinnut, että on mulla varmaan aika rankkaa. Nauratti. Siltähän se just vaikuttaa. Vanha kakkumaakari nimittää hillovoileipää lounasklassikoksi. 
En mä sanoisi että mulla on sananmukaisesti "rankkaa", mutta aikaa mulla on helvetin vähän.

Yritän kyllä vähän skarpata tän valmisruokahomman kanssa. Pitäisi kirjoittaa esim. Aasiakauppojen valikoimasta (testailu käynnissä ja ainakin yks 5/5 tiedossa!) ja käydä tutkimustarkoituksessa keskustan isossa Ruohonjuuressa shoppailemassa kaikkea ihanaa. Mä kun en näköjään voi villiintyä, jos se ei ole joku projekti.

Viljapihvit

Kun muutin pois kotoa, söin viljapihvejä jatkuvasti. Söin myös sitä taikinaa. Se maistui mun mielestä suolaiselta ja ihanalta. Ovat pihvit valmiinakin ihan ok hyviä. Nyt O oli mennyt ja ostanut pussin, mikä nostalgiatrippi! 

Jauhot kulhoon, vettä päälle ja sekoitus. Vartin turvotus, paisto öljyssä. Ei kaikkein nopein setti, mutta helppo ja vaivaton. Myös onnistuu joka kerta: löysän oloinen taikina pysyy todella hyvin koossa. Me syötiin viljapihvit kermaperunoilla, eli tällä kertaa perus-kotiruokaa eikä pikaruokaa.
Esimerkiksi paahtoleivän välissä rehujen kera tämä voisi kuitenkin olla ihan sitä itseään. 

3 / 5  (antaisin enemmän, jos valmistus olisi vielä nopeampi.) Ja jos tästä olisi pelkilläänkin ateriaksi.


Karjalanpiirakat ja sulhaspiirakat

 

Muistin kesällä ruokakaupassa, että joku pakastekarjalanpiirakka oli vegaaninen. Myllypuron S-marketissa oli helvetisti vaihtoehtoja, ja sormet kohmeessa pakastekaapilla jouduin lukemaan kaikista tuoteselosteet. Viimeinen oli sitten se mitä hain. Etsikää vihreää pussia!

Täydellistä. Tätä ei ehkä lasketa ruoaksi, mutta helppous on samaa luokkaa kuin pakastepizzassa. Kohmeiset piirakat uuniin kymmeneksi minuutiksi. En ole mikään kalorikerholainen, mutta välillä ravintoarvot kiinnostaa. Jos pussillisen vetää yksin (6 isoa piirakkaa tai 10 pientä) tulee nauttineeksi noin 1000 kcal. Kyllä sillä nälkä lähtee, jos nyt ei parhaalla tavalla. Vähän joutuu antamaan miinusta, sillä ei ole järkevää lämmittää uunia pelkästään tällaisen takia. 

3,5 / 5







maanantai 25. marraskuuta 2013

Vegaanista valmisruokaa vol. 1

Kuten sanottu, vauva-arjessa ei kokkailuun liikene ihan liikaa aikaa. Vegaaniäidille pakastepizzat ja valmislaatikot eivät tule kuuloonkaan, vaan nopeaa mättöä on etsittävä jostain muualta. Joten, pitääkseni myös tätä blogia hengissä päätin alkaa testailemaan vegaanisia valmisruokavaihtoehtoja. 
Ajatus valmisruoasta on mun mielestä oikeasti melko ällöttävä. Valmisruoka tekee huonon ihmisen, jos elää niin kuin minä. (Eli ajattelee, että itse tekeminen pyhittää kaiken, vaikka lopputulos olisikin surkea.) Nyt pitää kuitenkin vähän käännellä takkia, koska pelkällä leivällä ja kahvilla ei voi elää. Plus tää aihe itse asiassa kiinnostaa mua! Mitä vegaaneille todella on tarjolla?

Valmisruoan käsite on aika joustava, kun "oikeaa" valmisruokaa ei juuri ole saatavilla. Mulle riittää valmisruoaksi, että sapuskaa saa pöytään nopeasti tekemättä itse juuri mitään. Esimerkiksi pastankeitto on maailman epävaativin asia. Lisäksi valmisruokaa pitäisi mun mielestä pystyä säilömään, eli tuoresalaatti ei ole hyvä valmisruoka vaikka sen saisikin ostettua valmiina.

Pastaa, pestoo, pajautusta  


Pestopastan teko kestää noin kymmenen minuuttia, josta 2 minuuttia aktiivista valmistusta. Löysin Punnitse ja Säästästä Zest-merkkistä vegaanista pestoa ja ajattelin, että on aika muistella klassikkoa. 
Vegaaniversio osoittautui muistojen kultaamaa mielikuvaa huonommaksi, mutta ei kuitenkaan huonoksi. Vähän oli muruisaa ja jotenkin kuivakasta kyseinen pesto, mutta parempi kuin ei mitään. Muistaakseni ostin joskus kasvisruokakauppa Asokasta jotain ihan hyvää pestoa jokin vuosi sitten, eli jatkan etsintöjä. 

3,5 / 5



Ei oo sulle vauva!

Peanut butter & jelly

Just kun kirjoitin, että pelkällä leivällä ja kahvilla ei voi elää. No.. PBJ on kuitenkin nähdäkseni lounasklassikko. Kotona on yleensä aina leipää, hillo ja maapähkinävoi säilyvät jääkaapissa + kokoaminen vie noin minuutin paahtamisine päivineen. 

Mun mielestä oudon ja epäilyttävän makuinen asia, mutta jotenkin kuitenkin.. ihan syötävä. Puolet syötävyydestä on varmasti mielikuvamatkailua. Bonarit kuitenkin siitä, että maapähkinävoi on mukavan proteiinipitoista. Ensi kerralla hillona saa toimia joku kitkerä marmeladi.  

2 / 5

..ja sit LÄTS yhteen.



lauantai 2. marraskuuta 2013

Lettuja ja pannaria

Apua! Kuukauden hiljaisuus! Syynä on tietenkin meille syntynyt pikkuinen vauva, mikäs muu. Elämä on pyörinyt nyt kuukauden päivät hänen ympärillään, ja keittiövastuu  kallistunut siksi enemmän O:n heiniksi minun pötkötellessäni maitobaarina sohvalla. 

Alkuun oli aikalailla ihan sama, mitä on ruoaksi. Kunhan on porkkanoita ja karkkia. Nyt alkaa taas ruokapuoli kiinnostaa, mutta aikaa on vähemmän, vaikka vauva paljon nukkuukin. Ihan niin kiinnostunut en ole ruoasta, että kaikki vapaat hetkeni käyttäisin hellan ääressä. Toista se oli silloin raskausaikana!






Ostettiin pari kuukautta sitten tällainen uudenaikainen lettupannu! Olin jossain nähnyt vastaavan, matalalaitaisen pannun ja jäänyt sitten miettimään, onko se täysi turhake vai ei. Kun eihän sitä voi tarvittaessa käyttää juuri mihinkään muuhun kuin lettujen tai pihvien paistoon. Sitten tajusin, että idea on nerokas: pannu pysyy hyvänä, koska sitä ei pääse väärässä käytössä pilaamaan. Letunpaisto on tarpeeksi aikaanvievää ilman sitäkin, että joka ainoa lettu jämähtää keskeltä kiinni pannuun. Olen paistanut sellaisilla paskapannuilla useamman litran taikinaa, ja siitä on ilo kaukana.


Haluan opetella tekemään kuvio-ohukaisia!!! Vaikeaa!!!

Kuten mainittu, vauvan tulo vähän muutti asioita. Parin tunnin duuni puolen tunnin nautinnon eteen on liikaa. Onneksi lettutaikinan voi laittaa uuniinkin! Pannari on melkein yhtä hyvää ja kylkeen käyvät kaikki samat täytteet. 


VEGAANINEN SITRUUNAPANNUKAKKU

4 dl kauramaitoa
4 dl vaniljalla maustettua soijamaitoa
4 dl vehnäjauhoa
1,5 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
2  tl (kukkurallista) Orgranin No Eggiä (Punnitse ja Säästästä)
1 tl vaniljasokeria
0,5 tl suolaa
0,7 dl rypsiöljyä
sitruunan raastettu kuori


  1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
  2. Sekoita maidot keskenään.
  3. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja No Egg keskenään ja vispaa maidon joukkoon.
  4. Lisää sokerit, suola, raastettu sitruunankuori ja öljy
  5. Levitä syvälle pellille leivinpaperi ja kaada pannukakkutaikina siihen. 
  6. Paista uunissa n. 30 minuuttia tai kunnes pinta alkaa hiukan ruskistua. 

Omasta mielestäni sitruuna on se juttu, joka tekee tästä superhyvää niin tuoreena kuin kylmiltäänkin. Jos tekeekin pannaria jollain muulla ohjeella, kannattaa koettaa, mitä sitruuna sille tekee! Niin hyvää että sen täytyy olla jokin klassikkojälkkäri. (En vaan jaksa ottaa selvää onko näin.)


Pahoittelut ällöttävästä kuvasta jossa on myös puolikas voileipä, ei ollut muitakaan.
Nokkospannari: muuten sama ohje, mutta käytä maustamatonta soijamaitoa ja jätä sokeri pois & lisää 2 dl ryöpättyä, muussattua nokkosta.

PS. Yleensä vierastan No Eggin kaltaisia valmistuotteita, koska pelkään, että ne poistuvat joskus valikoimista. Sitten puolet luottoresepteistä joutuu tarkistamaan. Nyt äitini toi ko. kamaa meille, ja hyvä niin, sillä hän antoi myös Vegeherkkuja -leivontakirjan jonka monessa ohjeessa tarvitaan munankorvaajaa. Täytyy vaan ensin vähän karistella raskauden tuomia kiloja ennen kuin kiinnostaa alkaa leipomaan.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Farangin vegaaninen tastingmenu

Aivan ensiksi: kirjoitan nyt aiheesta, josta minulla ei ole paljoa kokemusta.

Cha Plu -lehteä ja tempehiä

Käytiin Farangissa syömässä vegaaninen tastingmenu. Asiana kyseinen menu on sellainen, josta useimmat tuntemani vegaanit haaveilevat ainakin vähän. Se on hinnakas ja mystinen kerran elämässä-juttu, johon köyhät opiskelijatkin suunnittelevat satsaavansa. Aiemmin olemme syöneet vegaanisesti "hienosti" ulkona vain Pariisissa, Potager du Marais'ssa. Tämä oli vielä fancympi ilta.

Saapuessamme Nervanderinkadulle paikka oli ihan erilainen kuin mitä olimme (yllättävän yhtenevästi!) kuvitelleet. (Olin ajatellut laajan, mustan, upottavan tilan, ehkä eksoottisia kukkia? Pöytiä on harvakseltaan ja ne ovat mustia ja matalia, niiden ääressä lojutaan rahakkaasti. Eleetön tarjoilija kantaa eteemme maistiaisen toisensa perään, tunnelma on rauhallinen ja eteerinen.) Todellisuus oli toisenlainen. Riisuimme takkimme itse eteisen naulakkoon, missä palloili muutakin jengiä. Tarjoilija kysyi nimen, nappasi meidät mukaansa ja johdatti suureen hämärästi valaistuun saliin. Melkein kaikki pöydät olivat täynnä. Meteli kohosi avoimessa tilassa huumaavana kattoa kohti. Toinen tarjoilija tuli heti kysymään, haluammeko aloitusdrinkit. Hän suositteli kahta drinksua, eikä oikeastaan maininnut muista mitään. En ehtinyt lukea listaa, kun hän jo palasi tilausta ottamaan. Tilasimme ne, mitä hän ehdotti - minulle alkoholittomana. Ihan hyvät drinkit. Samoja vaikutti baaritiskillä valmistuvan suuria määriä pitkin iltaa.

Myös mä tilasin pienen lasin viiniä, mutta O joi sen lopulta

Sitten alkoi ruokasirkus. Jatkuvasti vaihtuvat tarjoilijat kantoivat eteemme erilaisia pikku ruokia hengästyttävällä tahdilla. Joka ruokaan kuului myös selvitys siitä, mitä ja miksi. Tuomassa rapeutta, tuomassa pehmeyttä, ja niin edelleen. Tastingmenu oli todellinen ohjelmanumero! Todella viihdyttävää ja erilaista. Olimme hetkessä tempautuneet aivan outoon maailmaan. Nauratti, miten nopeasti arjesta ja normaalista elämästä voi irrota. Oltiin ihan virran vietävänä ja ihanasti etiketistä tietämättömiä.

Ensimmäinen ja viimeinen ruoka olivat erilliset, asetellut annokset, muut saimme jakaa aasialaisen ravintolan tapaan itse tarjoiluastioista. Riisiä ilmaantui aina lisää kun se loppui - samoin vesilaseja käytiin tarkistamassa jatkuvasti. Koko ajan eri tyyppi pyöri ympärillä kohentamassa vointiamme.


Mieletön vauhti säilyi menun alusta loppuun. Jossain vaiheessa väsymys, outo tilanne ja ravintolan meteli ja hektisyys saivat yliotteen. Meinasin saada paniikkikohtauksen ensimmäistä kertaa vuosiin. Jouduin menemään ulos hengittelemään raikasta ilmaa. Olo oli todella epätodellinen, kun nojailin yksin ulkona kylmään kiviseinään pitkässä kesämekossani. Olo kuin olisin juonut liikaa tyhjään vatsaan. En kyennyt maistamaankaan viimeistä lämmintä ruokaa, joka oli iso kulho vihreää karria. Jälkiruokaan mennessä onneksi toivuin. 
Maistiaisista lyhyesti; ensimmäinen lehtikäärylejuttu oli herkullinen, samoin seuraavat kaksi annosta - silken tofu-setti ja papaijasalaatti. Sitten tulisuus alkoi vähän tökkiä. Väliin olisi kaivannut jotain miedompaa, etenkin kun tauot annosten välillä olivat olemattomia. Viimeisistä lämpimistä ruoista en oikein perustanut, olin myös jo aika täynnä. (Ruokien tulisuuden takia riisiä tuli syötyä enemmän kuin olisi kannattanut.) Hedelmäjälkiruoka sorbetteineen oli ihana, mutta kookosmaidot olisi ehkä voinut jättää kaatamatta päälle.

Kaikenkaikkiaan oli todella erilainen ilta. Kyllä tämä piti kokea! Oma pöytävarauksemme otettiin siihen mihin saatiin, perjantai-iltayhdeksäksi. Sillä oli varmasti paljon vaikutusta ainakin melutasoon. Ravintola oli täynnä isoja seurueita ja meidät sijoitettiin keskelle tilaa. Alkuillan aika olisi voinut olla romanttisempi.
Vegaia-lehdessä oli juttu punavuorelaisesta Chez Sommelierista, jolla on myös vegaaninen menu. Vähän puhuttiin, että säästetään se elämys siihen aikaan, kun vauva on kyllin vanha jäämään illaksi hoitoon. Kun hän nyt ensin syntyisi!



maanantai 23. syyskuuta 2013

Ihana Arnolds



Olen käynyt syksyn aikana kahdesti Arnoldsissa. Yhtäkkiä vain muistin jonkun joskus maininneen, että valikoimassa on vegaaninen vaihtoehto. Asematunnelin Arnoldsin avulias myyjä tiesi erikoisruokavaliotuotteet jo entuudestaan yllättävän hyvin, mutta kaivoi vielä kansion tiskiin ja tarkisti. Itseäni aina rauhoittaa tällainen, ettei mennä mutu-tuntumalla. Hirveimmät kokemukset ovat yhdestä Subwaysta. Luottamusta herättävä kansio löytyi, mutta puolet soossin täplittämistä sivuista oli revitty irti eikä kastikkeiden vegaanisuus ikinä selvinnyt. "No, laita sit vaan öljyä ja balsamicoa", sanoo pettynyt asiakas. "Balsamicoa? Siis meil ois öljyä ja tätä etikkaa."
Arnoldsissa ilmeni, että useampikin munkki "käy." Suurin osa vaaleanpunaisella kuorrutetuista (ei tietenkään kermatäytteiset) ja lisäksi kaksi sokerissa kieriteltyä. Taivas! Moni vegaani kieltäytyy punaisesta väristä, se kun tulee kilpikirvoista ja on varmasti eläinperäinen. Itse joustan tässä, ja kyllä, kuorrutettu hilloversio oli täydellinen. Tunsin itseni ihanan normaaliksi (ja amerikkalaiseksi!) istuessani murun kanssa nurkkapöydässä hörppimässä mustaa kahvia ja haukkailemassa hillomunkkia.


Toisella käyntikerralla sama myyjä näytti vegaanista vaihtoehtoa kysyessäni vain kuorruttamattomat yksilöt. Mainitessani edelliskerrasta hän totesi ystävällisesti selvitelleensä asioita - väriaine E120 ei ole vegaaninen, joten munkitkaan eivät ole. Kaikkitietävä kansio ponnahti jälleen kolmanneksi osapuoleksi tiskiin. Tilasin silti pinkkiä sokeria valuvan mustikkajammyn ja selitin kömpelösti olevani vegaani, mutta että "mä en oo kauheen kiinnostunut hyönteisistä. Mutta tosi hyvä että te ootte perehtyneitä."  

Matkalla metroon näpyttelin kännykästä positiivisen palautteen Arnoldsin nettisivuille. Harvinaista herkkua, että voi asioida jossain normaaleissa paikoissa näin helposti! Kaikista kahviloista saa kahvia, monesta erikoiskahvitkin soijamaitoon tehtynä. Pullaa on tarjolla aika vähän. Pitää muistaa aina kiittää pullasta.

maanantai 9. syyskuuta 2013

TOMAATTIRIMSSUT eli kuinka tomaatti punastuu sisätiloissa


Tomaatit olivat tänä kesänä todellinen menestystarina puutarhassamme. Kukkia tuli rönsyittäin ja ne pullistuivat pursuileviksi raakiletertuiksi. Elokuussa ensimmäiset tomskut alkoivat saada väriä pintaansa. Homma tapahtui kuitenkin niin hitaasti (tomaatti kerrallaan), että allekirjoittanut alkoi pelätä säätiedotuksen hallanvaaraa ja sadon menettämistä. Niinpä oli luovuttava toiveesta antaa syysauringon hoitaa homma: korjasimme tomaatit raakoina. Niitä tuli isokokoinen kangaskassillinen täyteen, siis SATOJA raakileita.

Ehjät tertut ripustin keittiön ja olkkarin ikkunoihin rimssuiksi, irtonaiset tomaatit sijoitin rasioihin ja sanomalehtikääröihin saamaan väriä.

Vasemman ja oikean kuvan tilanteen välissä 4 vuorokautta!
Parin viikon kokemuksella:
Kaikki kokeilemamme kypsytystavat ovat olleet suunnilleen yhtäläisen nopeita, mutta niillä on ollut yksilöllisiä etuja (ja haittoja.) Ensin näytti, että ei tapahdu paljon mitään. Muutaman päivän latenssivaiheen jälkeen oranssi väri alkoi hiipiä tomaatteihin.

Tomaatit ovat kypsyneet nopeimmin sanomalehteen käärittynä isossa peltirasiassa, jota on aina välillä tuuletettu kansi auki. Peltirasiaan saattaa tosin unohtaa kurkistella, liekö sitten hyvä vai huono asia. Kunhan ei moneksi päiväksi unohda. Kuminauhalla suljettu sanomalehtinyytti on nopea tehdä, ilmava ja helppo avata ja sulkea. Sen voisi myös kätevästi ripustaa. Sanomalehdellä vuorattu, läpinäkyvä kaupan hedelmärasia (jollaiseen esim. luumutomaatit usein pakataan) on ollut myös ihan ok. Kypsät tomaatit näkee kannen läpi sitä avaamatta. (Liika tuuletus kuulemma hidastaa kypsymistä.) Sanomalehtikannella peitetty kulho on testin häviäjä: tympeän näköinen viritys ja hidas tulos, tiedä sitten miksi. Verhonipsuihin kiinnitetyt tomaattirimssut ikkunassa saavat papukaijamerkin viehättävästä ulkonäöstään ja siitä, että kypsymistä on todella helppo seurata. Poimimisessa on hyvä fiilis. Lopputulos palkitsi, (siis aivan hurmaava syyskoriste!) mutta virittelyssä oli aika homma. Valitsemani ompelulanka esimerkiksi petti kahden tomaattiketjun kohdalla. Kannattaakin valita siimaa ja tehdä tukeva solmu jokaiseen terttuun! Ainakaan itseäni ei olisi huvittanut ison mahan kanssa kontata pöydän alla raakojen tomaattien perässä.


Monta tällaista tarjottimellista saadaan vielä korjata :)
Kunpa tomaatit voisivat olla ikkunassa aina

tiistai 3. syyskuuta 2013

Toinen blogi

Ajattelin aloittaa vauva- ja perhe-elämäjutuille omistetun rinnakkaisblogin!

Tämän blogin suunta on ollut jo pidempään vähän epäselvä, joten nyt ehkä aihejako elämä/ruoka toteutuu hiukan loogisemmin. Raivaan siis itselleni valmiiksi väylää purkaa vauva-arkea, kun sen aika tässä muutaman viikon päästä koittaa. Olen pikku hiljaa löytänyt muutamia kivoja äitiblogeja ja tee-se-itse-henkisenä ihmisenä funtsinut, että mulla lienee ihan yhtä kiinnostavat (tai epäkiinnostavat) jutut. Suomenkielisiä vegaaniperheen elämää käsitteleviä blogejakaan ei ihan hirveästi ole. Taidan keksiä ainoastaan Leo Straniuksen Ekoisin.

Snadisti kyllä pelottaa, että joutuuko tässä ns. tulilinjalle valintojensa kanssa - millaisiksi ne sitten muotoutuvatkin arjen sorvissa. Tai sitten käy niin kuin terveydenhuollossakin, että suhtautuminen yllättää positiivisuudellaan. Ainakin raskausaika on toteutunut vegaanisesti (lähes) ongelmitta. Haasteet eivät ole liittyneet niinkään veganismiin, vaan siihen kaikkeen muuhun, mitä uuden ihmisen kasvattamiseen ja vaikka vanhemmuuteen kypsymiseen liittyy.

Pidemmittä puheitta:
VEGEVAUVELO

PS. Pakko sanoa, että mua vähän nolottaa olla tällainen blogityyppi. Onhan tää vähän tällaista matalan kynnyksen netissä lörpöttelyä ei välttämättä oikein mistään aiheesta. Uuden blogin aloittaminen joka kolmas vuosi on vähän hassua, ja se, että nyt niitä on yhtä aikaa toiminnassa kaksi. Apua! Jos huvittaa voi käydä tsiigaamassa, miltä mun ihan eka viritelmä näytti. Siitähän luovuin, kun LJ alkoi vituttaa ja vegaanisuus tuli mukaan kuvioihin.

Maikkula 

torstai 29. elokuuta 2013

Kesäkisut


Kesä se on kissallakin! Meidän kissoilla on tainnut olla elämänsä paras? Aurinkoa, vapautta, ruokaa ja raukeita nokosia on piisannut. Kerranpa kissat pääsivät maistamaan maalaiselämääkin. 


ROMPEN KESÄ


Romu vietti kesän oman pihan tuntumassa ja sisätiloissa - jos ei lasketa sitä iltaa, jona hän hetkiseksi oven taakse jäätyään unohti missä asuu. Hänet löydettiin viereisen talon nurkalta yrittämässä naapurin ovesta sisään. Mökilläkin Romu viihtyi oikeastaan pelkästään sisällä - kuten aiempinakin kesinä. On syytä epäillä, viihtyikö hän lainkaan? Olisiko ollut parempi jättää kotiin? Miten sääli, että ainoa matkustusta sietävä kissa ei saa matkailusta mitään irti.
Sosiaalisista suhteista; Romulla oli mahdollisesti kesällä romanssi (tai ainakin kodin ulkopuolinen tuttavuus.) Häntä kävi nimittäin pihassa asti tapaamassa aivan outo musta kissa ja he olivat keskenään hyvää pataa. Haistelivat toistensa naamoja ja istuivat kesäiltaa lähekkäin! Romppe ei esimerkiksi yhtenä iltana suostunut tulemaan sisälle. Vähän ajan kuluttua pihaan oli ilmaantunut kyseinen tuttavuus.. olivatko ne sovitut treffit?? Kiva juttu, koska Pöllis ja Lordi lähinnä kiusaavat Romppea eikä Rompesta ole arkana parkana retkeilemään heidän kanssaan. Se ei tosin vaikuta vaivaavan Romua erityisesti. Hänellä on hänen omat (vähän autistisen oloiset) huvinsa - kuivien lehtien, muoviroskien ja hyönteisten jahtaaminen. Jotenkin kissasta syntyy sellainen vaikutelma, että ei se tyhmä ole, mutta syvällä omassa maailmassaan. 
Kesän kissamaisin kohokohta lieni sammakonmetsästys. Alakuistille oli jostain päätynyt suuri, yksisilmäinen sammakko. Romu alkoi heti jahtaamaan sitä. Pöllöstä ulkonäöstä huolimatta kissan refleksit pelaavat ja motoriikkakin toimii (kaikessa muussa paitsi hyppäämisessä.) Ehdin onneksi pelastaa sammakon täysin ehjänä. Romppe tyytyi kohtaloonsa ja leikki metsästyksen kuivan lehden avulla samassa paikassa loppuun. 

Romppe mökkeilee (sisällä, tietysti.)
Ihana pilli
Romppe nukkuu keittiön pöydällä

LORDIN KESÄ

 
Jos ulkoileminen on jollekulle ollut tärkeää, niin Lordille. Lolo on tehnyt tämän selväksi huutamalla ja mouruamalla ulko-ovella päivittäin ja mm. karkaamalla ikkunasta välikatolle. Toisinaan pakottava tarve ulkoilla on ilmaantunut jopa keskellä yötä. Myönnän, että olen ottanut avuksi sumutinpullon. Kissa kun ei tule portaiden alapäästä huutamasta pelkällä kehotuksella. Kun kaiteen yli hiukan sumuttaa, kissa hämmentyy ja yleensä lopettaa. Ulkoiluhimosta huolimatta kissasta on lähinnä kuvia, joissa hän nukkuu - sisällä. Se johtuu luottavaisesta tavasta heittäytyä selälleen milloin mihinkin. (Ja miten kenenkään massu voi olla niin silkkinen?)
Lordi ja Pöllis eivät ole mitään bestiksiä, mutta ovat silti (yllättävästi) kuljeksineet jonkin verran kaksikkona. Esimerkiksi mökillä kun hain kissoja iltamyöhällä sisään, he tulivat pikkutiellä rinnakkain minua vastaan! Rauhallisella iltakävelyllä yhdessä siis! Myös kissakamera (siitä lisää tuonnempana) on paljastanut, että Lordi on toisinaan Pöllerön matkassa. 
Kerran ulkoa palattuaan Lordi ontui, ärhenteli meille ja ryömi piiloon kun yritimme selvittää syytä outoon käytökseen. Eläinlääkäri ei löytänyt kissasta muuta vikaa kuin jonkinlaista arkuutta lannerangassa; kipulääkekuurin jälkeen kissa oli taas normaali. Mitä sitten olikin käynyt, Lordi on siitä pitäen viihtynyt omassa pihassa. Paras paikka pitkille nokosille on heti ulko-oven edessä kuistilla. Lolo on myös nautiskellut peseytymisestä en plein air, eli pessyt neuroottisesti käsiään kasteluämpäreissä ja sadevesiastioissa. 

Harras käsienpesijä
Vakoilin mökin ikkunasta, kun Lolo kävi Carloksen haudalla.
Roikkuli + Lordi! Kumpaakaan ei ole aseteltu.


PÖLLIKSEN KESÄ


Pöllis on viettänyt kesänsä suunnilleen niin kuin minä haluaisin viettää omani: nukkunut pitkään aamuisin, tehnyt jännittäviä retkiä ja syönyt hyvin mieleisiään asioita.

Pölliksen jopa tuntien mittaiset juoksut herättivät minussa (meissä) suurta uteliaisuutta. Missä asti hän käy? Mitä hän tekee? Mielessä virisi huoli kaksoiselämästä ("joku ruokkii sitä jossain") tai vaarallisista tienylityksistä. Tai mitä jos Pöllis metsästää raakalaismaisesti kaiket päivät, vaikka kotona odottaa täysi ruokakuppi? Niinpä hankimme Verkkokauppa.comista "kissakameran", eli hiukan purkkapakettia suuremman 35 gramman painoisen videokameran. Se pannassa pöllis lähetettiin reissulleen. Valitettavasti muistikortin mitta ei riitä kuvaamaan kuin retken alun. Näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että kissa lähinnä katselee maailmaa puolelta toiselle, nuohoaa puskassa ja syö heinää. Ja kerää naamaansa punkkeja. Mitähän naapurit tuumaavat, jos huomaavat pihansa läpi oikaisevan kissan kaulassa videokameran? Lasketaanko tämä salakuvaukseksi ja näin ollen laittomaksi?
Välillä Pöllis on höykyttänyt Romppea halaamalla väkisin ja ajamalla nurkkaan. Ulkona välit ovat tasa-arvoisemmat, kukin saa olla rauhassa ja puuhailla omiaan. Pölliksen kesään mahtui myös ainakin yksi saalis: itse metsästystilannetta emme nähneet, mutta O löysi kissan puskasta vetämästä tuoretta varpusenraatoa poskeensa. (Pitääkin muistaa madottaa.) Aamuisin raukea eläkeläinen jää usein vuoteeseen, vaikka me nousemme. Välillä hän ei haluaisi silloinkaan lähteä, kun palaan myöhemmin petaamaan sänkyä, vaan katselee minua väsyneenä ja rojahtaa takaisin kyljelleen.

Kynnet voi teroittaa aivan oikeaan raapimispuuhun.
Pöllis mökillä
Pöllis mökillä
Maistuu se pöperö ulkosallakin.
Pöllis ja E unilla. Iso kissa!
"Anteeksi nyt vaan mutta minä haluan vielä nukkua!"